torstai 31. joulukuuta 2015

Sukkavuosi 2015

Eletään vuoden viimeistä päivää ja sen kunniaksi askartelin kollaasin tänä vuonna valmistuneista sukista. Innostuin sukkien neulomisesta toden teolla vasta hiljattain, joten oli mukava katsella, miten monenlaisia malleja sitä vuoden aikana ehtikään kokeilla.

Hyvää Uutta Vuotta 2016 kaikille!


lauantai 26. joulukuuta 2015

Bananas!


Lapseni pitävät Itse Ilkimys -elokuvissa seikkailevista minioneista eli kätyreistä. Sain ajatuksen neuloa heille minions-sukat, kun kävimme syksyllä kolmestaan katsomassa uuden Kätyrit-elokuvan. Joulupukin paketteihin päätyivät sukkien lisäksi myös samaa teemaa olevat pyyhkeet ja DVD-boxi.


Näiden sukkien neulominen oli melko hidasta puuhaa; jouduin tekemään näitä salassa, eli käytännössä klo 20.30 jälkeen iltaisin. En myöskään ole kamalan innostunut tästä värimaailmasta, joten suuren suurta neulomisintoa ei ollut. Viimeistely oli näiden kohdalla yllättävän kivutonta, silmien virkkaaminen ja kiinnitys onnistui kerralla. Suun tekeminen oli vähän epämääräistä puuhaa, mutta ihan siedettävät niistäkin lopulta tuli. Pääasia, että sukkien käyttäjät vaikuttavat olevan tyytyväisiä; nämä jalassa on viipotettu joulunpyhät!


Minions-sukat

Langat: Novita 7-veljestä farkku (160) ja keltainen (268) + pienet määrät mustaa, valkoista ja harmaa-ruskeaa raitalankaa, isot: 90 g ja pienet: 76 g
Puikot: 3,5 mm KnitPro Karbonz  -hiilikuitusukkapuikot
Koot: 33 ja 29
Ohje: Omasta päästä

perjantai 25. joulukuuta 2015

Harmaan keltainen setti


Tällainen setti syntyi veljelle joululahjaksi, malli on sama kuin Syksyisissä sukissa. Pohjavärinä on grafiitinharmaa ja kirjava lanka on harmaan ja keltaisen sävyissä raidoittuvaa seiskaveikkaa.


Näissä lapasissa ja sukissa ei ole mitään ihmellisiä kommervenkkeja, raitojen kohdalla vain katsoin, että alkavat samasta väristä ja menevät samassa järjestyksessä. Mielestäni näissä väreistä tuli mukavan näköistä pintaa, joka käy hyvin miestenkin asusteisiin. Mallineule on vähän paksumman tuntuista, kuin pelkkä sileä neulos, joten nämä lienevät vähän lämpimämmätkin. Pitää kysellä palautetta sitten, kun ovat päässeet käyttöön.


Harmaan keltainen setti

Langat: Novita 7 Veljestä grafiitti (044) ja 7 Veljestä Raita keltainen-harmaa (804),
lapaset: 76 g yhteensä, sukat: 135 g yhteensä
Puikot: 3,5 mm KnitPro Karbonz  -hiilikuitusukkapuikot
Koko: n. 40
Ohje: Syksyiset sukat

Joulunpunaista ja vaaleanharmaata


Nämä sukat lähtivät villa-allergisen neulojaystävän lasten jalkoja lämmittämään. Talvinen tuotekuvaus tuottaa hieman hankaluuksia näin lyhyen valoisan aikaan, joten en saanut kuvia oikein hyvin onnistumaan, mutta jospa näistä saisi jotain selvää.



Punaisiin sukkiin käytin kahden punaisen langan loput, sillä pitäisi neuloa lankalaatikon sisältöä hieman pienempään tilavuuteen tässä samalla. Mallin keksin omasta päästä; aloitin valepalmikolla ja varren tein loppuun kerrosrivinousulla, muuten perussukka on kyseessä. Harmillisesti punainen väri ei pääse kunnolla oikeuksiinsa näissä kuvissa.

Joulunpunaiset villasukat

Langat: Novita 7 veljestä punainen ja vähän viininpunaista, yhteensä 116 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot
Koko: 40
Ohje: Omasta päästä



Harmaisiin sukkiin kokeilin hauskalta näyttävää Jules-sukkien mallia, jonka alkuperäinen ohje löytyy Ravelrysta. Näihinkin sukkiin löytyi lankakerä laatikosta, mutta juuri ennen viimeisen sukan kärkikavennuksia lanka päätti loppua kesken. Kävin kaupasta uuden kerän samalla värinumerolla, mutta se oli aivan kellertävän sävyistä. Eron huomasi selvästi, kun jatkoin sillä neulomista ja päätin etsiä vielä samansävyisemmän langan. Samassa kaupassa olikin eri värjäyserää olevia keriä ja niiden sävy oli onneksi melko lähellä alkuperäistä vanhempaa lankaa. Lopulta sain näistäkin omaa silmää miellyttävät sukat aikaan, hieman vain piti nähdä vaivaa!

  

 Vaaleanharmaat ruutukuvioiset sukat

Lanka: 7 veljestä vaaleanharmaa (047), 133 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot
Koko: 40
Malli: Jules-mallia mukaillen

Mallineuleen ohje:

1. krs: *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 3 silmukkaa oikein*
2. krs: neulo koko krs oikein
3. krs: *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 3 silmukkaa oikein
4. krs: neulo koko krs oikein
5-6. krs: *neulo 1 silmukka oikein, 3 silmukkaa nurin*

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat 2015


Tällaiset näistä tämän vuoden joulukalenterisukista lopulta tuli! Olen kyllä tyytyväinen itseeni, kun sain nämä valmiiksi asti. Vähän meinasi joulukiireet voittaa, kun kantapää oli tehty, mutta tulihan ne terätkin tehtyä. Nämä päätyvät pukinkonttiin ja koitan ottaa kuvan sitten, kun sukat ovat uuden omistajansa jaloissa.



Joulukalenterisukat 2015

Langat: Novita 7 veljestä valkoinen (011) ja keskiharmaa (048), yhteensä 200 g
Puikot: 3,5 mm metallisukkapuikot
Koko: Noin 40
Ohje: Niina Laitinen Designs, Joulukalenterisukat 2015

maanantai 21. joulukuuta 2015

Blogini ihanille lukijoille




6 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
1 dl vehnäleseitä
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl pekaanipähkinöitä
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl rypsiöljyä
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 ps (à 200 g) pehmeitä taateleita
1 dl (50 g) rusinoita
1/2 dl pehmeitä karpaloita


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Grafiittia ja sinappia


Tänään valmistui yksi pari lämpöisiä lapasia grafiitinharmaasta ja sinapinkeltaisesta langasta neulottuna. Nämä olivat tilaustyö perinteisiä lapasia toivoneelle ystävälle. Mallineule on sama kuin Ailin lapasissa, mutta sovelsin joustinneuleen, väritystä sekä kavennuksia. Halusin näistä hyvin istuvat, joten kavensin peukuista jo muutaman rivin jälkeen pari silmukkaa pois. Pidän itsekin näistä väreistä, joten näitä lapasia oli yksitoikkoisesta mallista huolimatta mukava neuloa. Nyt vain jännitetään, mitä mieltä uusi omistaja on näistä!


Kelta-harmaat Ailit

Langat: Novita 7 veljestä grafiitti (044) ja sinappi (288), yhteensä 77 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot
Koko: Naisen
Ohje: Mukailtu Ailin lapaset -ohjetta Ulla 03/05

Ihanin kuvausassari taas menossa mukana lapasten väritykseen sointuvine silmineen


lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri etenee


Joulukalenterisukkien neulominen on ollut tosi mukavaa tällaiselle hieman kirjoneulekammoisellekin. Pieninä annoksina kirjoneule ei tunnu niin tuskastuttavan hitaalta. Tässä kuvassa näkyy tilannetietoja viidennen luukun jälkeen, minusta näistä tulee kyllä ihanat, vaikka itse sanonkin. Toivottavasti mahtuvat jalkoihin, kun en pahemmin mittaillut ennen aloitusta. No ainakin jonkun muun jalkaan voi sopia, jos ei omaan.

Minulla on muutamia töitä valmiina kuvausinspiraatiota odottelemassa. Pitää koittaa ennen joulua saada niistäkin kuvallista todistusaineistoa, ennen kuin lähtevät uusiin koteihinsa :)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenterin ensimmäinen luukku

Päätin sitten ihan extempore aloittaa villasukkajoulukalenterin availun. Niina Laitinen designs -sivulle Facebookiin ilmestyy joka päivä pieni pala kaksivärisen kirjoneulesukan ohjeesta. Tänään ilmestyi aloitusjoustinneuleen ohje.

Langat pengoin laatikosta ja vähän jännittää, riittääkö harmaa lanka, sillä sitä on juuri ja juuri 100 g jäljellä. Jaoin kerät kahtia, sillä neulon elämäni ensimmäistä kertaa kahta sukkaa kerrallaan. Näin minulla pitäisi olla jouluaattona uudet ihanat villasukat jaloissani. Saapa nähdä, miten neulojan käy!