lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenterisukat 2016


On jouluaatto ja joulukalenterisukat aikataulun mukaan valmiina. Näistä tuli kyllä itselle mieleiset ja huomaa, miten kirjoneuleen neulominen on kehittynyt verrattuna edellisiin kirjoneulesukkiin. Kuviot eivät kiristele yhtään ja mielestäni sain melko tasaista jälkeä jo aikaan. Lankadominanssia kokeilin vaihtaa muutaman kuvion jälkeen siten, että tumma lanka on dominoivampi, mutta en tykännyt tunkkaisesta vaikutelmasta, joka siitä syntyi. Niinpä palasin vaalean langan dominointiin suunnilleen tuossa varren puolivälissä.


Lisäilin kerroksia resoriin, varteen ja terään vähän ja muuttelin joitakin kuvioita mieleiseksi. Terissä olevista joulukelloista en pitänyt, enkä myöskään "karkkitangoista", joten muotoilin niitä omaan makuun sopivammaksi. Lankana minulla oli 7-Veljeksen paksuinen harmaa Novita Duo-lanka ja kuviot tein grafiitilla seiskaveikalla. Tykkään tuon Duo-langan hentoisesta kirjavuudesta, vaikka alkuun pelkäsin sen tekevän neulejäljestä epätasaisen näköistä. Tämä uusi lankatuttavuus oli myös 7 Veljekseen verrattuna pehmeämpää ja mukavampaa neulottavaa.


Taimitarhan joulukalenteri 2016 -sukat

Langat: Novita Duo harmaa (040) ja 7 Veljestä grafiitti (044), yhteensä 210 g
Puikot: 3,5 mm KnitPro Karbonz  -hiilikuitusukkapuikot (20 ja 15 cm pituiset)
Koko: 40
Ohje: Niina Laitinen, Joulukalenteri 2016 -sukat (Ravelry)


Hyvää joulua 2016 kaikille blogini lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Vautsi mitkä sukat! Ihastelin juuri kaupassa superkallista villapaitaa, joka oli kuin samaa settiä näiden sinun sukkiesi kanssa. Olisikohan kirjoneulepaidan tekemiseen ryhtyminen ihan hullun hommaa... Juurikin tuo langan kiristely vähän jännittää, vaikka kirjoneuletta olenkin neulonut jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Minulle on jäänyt ikuinen kammo kirjoneulevillapaitoja kohtaan, kun yritin tehdä sellaista yläasteen käsityötunneilla, heikoin tuloksin :D joskus olen salaa haaveillut tekeväni villatakin, jonka voisi neuloa pyörönä ja lopuksi leikata edestä auki. Vähän islantilaisneuleiden tyylillä. Nostan kyllä todella hattua heille, jotka pystyvät keskittymään tuollaisten isompien neuleiden tekoon :)

      Poista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)