Neulomiseen minulla oli hurja kiinnostus jo 4-5 -vuotiaana ja monta kertaa kävinkin kinuamassa Saara-mummoltani, että hän opettaisi minut neulomaan sukkaa. Mummo kuitenkin sanoi, että viisivuotiaana hän opettaa minut ensin virkkaamaan, sillä se oli hänen mielestään helpompaa. Vuoden siinä patalappuja väänsin virkkaamalla, vaihtelevalla menestyksellä ja sitten 6-vuotissyntymäpäivänäni menin mummon luokse, että nyt mie haluan oppia neulomaan.
Siitä se hulluus sitten lähti. Muistan vieläkin, kun oikein jännitti neuloa tätä patalappua hikisin sormin, ettei vaan silmukat olisi pudonneet, kun niitä oli niin kamalan paljon :)
Jatkoin patalappujen tekoa ja jossain vaiheessa alkoi nukenvaatteiden tehtailu. Barbielle sai kivan neulemekon suorakaiteesta kappaleesta, joka ommeltiin pitkältä sivulta pötkyläksi. Ala-asteajoilta mieleen jääneitä neuletöitä oli ensimmäinen viininpuna-sininen kaulahuivini, josta tuli ihan kamalan pitkä, ainaoikein-neule näet venyi ja venyi käytössä. Neuloin myös iloisenkirjavan, muhkean kaulahuivin seiskaveikan jämistä, se on vieläkin pakkasneuleena käytössä vanhemmillani.
Koulussa ensimmäinen neuletyöni oli pinkki-valkoiset tossut, jotka neulottiin tasona ainaoikeinneuleella ja joustimella ja lopuksi ommeltiin saumat kantapään taakse ja jalkapöydän päälle. Vähän huvittavaa katsella näitä ensimmäisiä tekeleitä; ei aina ihan raidat yhtä leveitä taida olla, kunhan on sinne päin!
Lapasten neulomisesta tykkäsin ja niitäkin tuli tehtyä myös kotona. Ensimmäiset lapaset koulussa neulottuna olivat sinipunaiset tumput, joissa on aika kivan muotoinen kärkikavennus. Värien valinnasta en sano mitään :)
Yläasteella oli vuorossa sukka kaikkine kantapäineen ja käsityötunnilla tehdyt sini-valkoraidalliset sukat pidin ihan puhki. Kotona tuli tehtyä mm. puna-vihreä-harmaat "joulusukat", joiden kärkikavennukset menevät miten sattuu boheemilla tyylillä :D Sitten olikin vuorossa villapaita.. joka ei ole vieläkään valmis. Pelotti ihan, saanko koko käsityön numeroksi nelosen, kun ei se kirjokuvioinen kalastajaneule vaan valmistunut. Käsialakin löystyi etukappaleen yläreunaa kohti ja monesti lensivät puikot nurkkaan. Opettajani Raija Multanen oli kuitenkin niin kiltti, että antoi minun tehdä yksivärisen takakappaleen neulekoneella, joten loppujen lopuksi sellainen hihaton villapaita siitä taisi tulla. Olen piilottanut sen niin hyvin, etten ole koko tekelettä sen koommin nähnytkään. Kirjoneuleet olivat arvatenkin epäsuosiossa seuraavina vuosina, enkä ole vieläkään oikein sinut sen tekniikan kanssa, täytyy myöntää.
Tässä pieni muistelma neule-elämäni alkuajoilta. Paljon sain onnistumisen elämyksiä ja ihanan harrastuksen toivon mukaan koko elämäkseni :)
(lisäilen kuvia sitä mukaa, kun löydän näitä ensimmäisiä neuleita käsiini)
