torstai 24. syyskuuta 2015

Räsymattopolvarit


Teki mieli tehdä itselle polvisukat. Ja näköjään aika värikkäät! Kahdesta raitalangasta neuloen oli jälleen yhtä mielenkiintoista seurata värien leikkiä. Sateenkaari päätyi yhteen ruskean-harmaan sävyisen langan kanssa, sillä ajattelin käyttää näitä ruskeiden kenkien kanssa. Värin vaihdoin kahden kerroksen välein ja tein tarkoituksella siten, että ensimmäiseen sukkaan otin sateenkaaren värisen langan kerän sisältä ja toiseen sukkaan päältä, eli nämä raidoittuivat päinvastaisessa järjestyksessä.



Silmukkamäärät, pohkeen kavennukset ja vinkkiä sädekavennettuun kantapäähän otin Novitan vanhemmasta sukkalehdestä, muuten nämä ovat taas sovellettu oman pään mukaan. Tuo kantapää oli uusi tuttavuus ja täytyy sanoa, että istuu meikäläisen jalkaan jopa paremmin kuin perinteiset lappukantapäät. Raitojen täsmääminen tuotti hieman päänvaivaa kantapään kohdalla, mutta melko siedettävään lopputulokseen kuitenkin mielestäni pääsin. Seuraavalla kerralla sitten siistimmin!


Räsymattopolvisukat

Langat: Novita 7 Veljestä Raita sateenkaari (822) ja ruskea-harmaa (829), yhteensä 175 g
Puikot: 3,5 mm Knit Pro koivusukkapuikot
Koko: 40



perjantai 18. syyskuuta 2015

Nellin peti


Perheeseemme loppukesästä kotiutunut Nelli-neiti tarvitsi oman pedin. Kauppojen pedit olivat niin kökköjä ja rumia tai todella kalliita, että päätin ottaa koukun ja kuteen käteen. Kaapissa oli vielä vanhaa valkoista Mini-ontelokudetta, josta olen joskus tehnyt mattoa. Eihän se jämäkerä riittänyt kuin hädintuskin pohjaksi, joten lisäähän sitä oli vyyhdin verran ostettava.


Malliksi muotoutui tällainen, kiinteillä silmukoilla virkattu, hieman luttana kori, jonka reunan käänsin kaksinkerroin jämäköittämään koppaa hieman. Minusta on kuitenkin mukavaa, että peti mukautuu kissan mukaan ja Nellikin on ottanut kopan hyvin omakseen. 


Ompelin koppaan pienen patjan vanhasta fleecepeitosta. Piirsin ympyränmuotoisen kaavan kopan pohjan mukaan. Kahdesta ympyrästä ja 6 cm leveästä suorakaiteen muotoisesta suikaleesta tuli juuri sopiva pehmuste. Täytin tyynyn pehmeäksi vanulla. Tästä tuli oikein rento ja huoleton peti, pehmusteen ja kopan voi pestä erikseen pesukoneessa, jos tarve vaatii.




Valkoinen kissanpeti

Kude: Lankavan Mini-ontelokude (valkaistu), 775 g
Koukku: 8 mm metallivirkkuukoukku
Koko: Halkaisija noin 40 cm
Ohje: Omasta päästä