lauantai 30. kesäkuuta 2012

Valkoista pitsiä kesäyössä


Puoli vuotta blogitaukoa ja oikeastaan taukoa koko käsityöharrastuksesta takana. Tuli vain totaalinen väsymys tekemiseen. En vähään aikaan jaksanut ajatellakaan lankaa, puikkoja, koukkuja, ohjeita, lehtiä, keskustelupalstoja, blogeja.. Nyt kesän tullen on alkanut taas käsillä tekeminen taas tuntua luontevalta. Aikatauluihin tai väkisin vääntämiseen en enää sorru, näköjään se vie osaltaan voimia ja inspiraation iloa. Ei tämä harrastus ole minulle kuitenkaan mitään suorittamista tai kilpailua vaan kaikkea muuta; ajatusten nollaamista ja pieni hetki omaa aikaa arjen keskellä.


Tähän pieneen pitsimattoon tuli tarve omasta takaa, kun wc:n entinen matto tuli tiensä päähän. Valkoista ontelokudetta löytyikin kaapista ja pääsi heti koukuille ohjeen löydyttyä Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Väri ei ehkä ole ihan paras lapsiperheen vessaa ajatellen, mutta voihan tuon jatkossa vaikka värjätä ;)

Tästä pikkuisesta matosta lähti taas innostus uuteen nousuun ja olen katsellut keskeneräisiäkin töitä vähän sillä silmällä, että voisihan noita saattaa jonkun valmiiksikin, ajallaan..


Valkoinen Aura-matto
Kude: Lilli-ontelokude, valkaistu, 760 g
Koukku: 8 mm
Koko: halkaisija 76 cm
Ohje: Kauhavan Kangas-Aitta

Kuvauspaikka: Kerimäen rautatieasema

7 kommenttia:

  1. Kaunis on matto ja erityisen ihana tuolla taustalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vyyhti!

      Omaa silmääkin miellyttää herkän ja rouhean yhdistelmä monessa asiassa :)

      Poista
  2. Voi kun itsekin saisi näin sileää jälkeä kuteella aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Neulisti :)

      Itse kun katselin, että toivottavasti tuo tuosta tasoittuu käytössä :D

      Poista
  3. Samantapasia ajatuksia on ollu itellä bloggaamisesta. Välillä mullaki oli pitkä tauko, noin puoli vuotta. Sitte jatkoin ja nyt on alakanu taas tökkimään. Välillä mietin ihan tosissaan että lopetan kokonaan, mutta päivä kerrallaan.

    Ihana wc:n matto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Näppi!

      Huojentavaa kuulla, etten ole ainoa, jolle tällaisia tuntemuksia on blogin pitämisestä tullut. Minulle tämä blogi on ollut oikeastaan sellainen "muistivihko", johon olen valmistuneista töistä kerännyt tiedot. Olen koittanut karsia kaiken ylimääräisen pois ja nyt olen ihan tyytyväinen, että olen sen linjan joskus ottanut :)

      Mukavaa kesää!

      Poista
  4. Kiitos Hanna Riikka kommentista ja tsempeistä!

    Kannattaa kokeilla maton virkkausta, valmistuu yllättävän nopsaan kun alkuun pääsee :)

    VastaaPoista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)