sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Talviset tunturit -tuubi

Minulla on ollut tapana ottaa joulunviettoon mukaan vähän lankaa ja puikot jotakin pientä neuletyötä varten. On niin mukavaa iltaisin neuloskella, maistella suklaita ja katsella tv:stä jotain hömppäelokuvaa. Tänä jouluna syntyi tunturineuleinen tuubihuivi, jonka lanka tarttui mukaan markettireissulla. Huivi yltää juuri ja juuri kahdesti kaulan ympärille, nähtäväksi jää, miten paljon venähtää käytössä.

Tunturineuleen ja langan ansiosta tästä tuli kyllä ihanan pehmeä ja varmasti tämän talven käyttösuosikki. Ohjeen sovelsin omasta päästäni ja kirjoittelin sen tähän ylös, jos joku kanssaneuloja haluaa tehdä samanlaisen. Ihanaa talvea kaikille!





















Talviset tunturit -tuubi


Koko: Kaksinkertaisena leveys n. 58 cm, korkeus 30 cm
Lanka: Novita Kaiku, meleerattu ruskea 065, 125 g
Puikot: 6 mm 60 cm pyöröpuikko

Ohje:
Luo löyhästi 152 s. Aloita tunturineule suljettuna neuleena seuraavasti:
1. krs: *3 o, 1 n* toista *-* krs loppuun
2. krs: *1 n, 1 o, 2 n* toista *-* krs loppuun
Toista kerroksia 1 ja 2. Kun työn korkeus on noin 30 cm, päätä silmukat löyhästi.

Kuljetin työssä mukana silmukkamerkkiä kerrosten vaihtumiskohdassa, mutta se ei ole välttämätön :)

9 kommenttia:

  1. Onpa lämpimän näköinen tuubihuivi. Kiitos ohjeestasi, täytyypä tehdä itsellekin!
    Hyvää Uutta Vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)
      Tämän huivin tekaisee kyllä nopeasti ja voi samalla keskittyä television tarjontaan :D

      Poista
  2. Kaunis tunturineule. Kiitos ohjeesta!

    Onnelllista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Kivoja neuleita sinulla. Hyvää uutta vuotta ja ensi vuonna tulen taas kuikuilemaan mitä puuhailet ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja samaa toivon sinulle myös! Tervetuloa uudelleen :)

      Poista
  4. Kiva huivi.
    Neuloisaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia :) mukava on ollut käytössä.. melkein joka päivä kaulassa!

    VastaaPoista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)