sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Juhannusta kohti

Viimesyksyisen takkaremontien myötä takkahuonekin kaipasi vähän raikastusta ja vaalea matto oli mielessä. Pyöreä muoto oli hyväksi havaittu ja pienelle Juhannusruusulle alkoi syntyä isosisko luonnonvalkoisesta trikookuteesta. Ohjeen otin alkuun siis samasta mallista, mutta ennen toista kehää joutui jo omasta päästä soveltelemaan. Välillä jouduin muutamia kerroksia purkamaan maton reunan alkaessa kupristella ja koko tekele jäi nurkkaan lojumaan inspiraation kadottua.


Kevätsiivouksen myötä löytyi matto taas tekoon ja valmista alkoi syntyä. Oli vähän painavaa pyöritellä mattoa sylissä sohvalla ja yhden kerroksen sain illassa tehtyä. Olkapää ja ranne huusivat välillä hoosiannaa, mutta pikkuhiljaa niitä silmukoita syntyi. Jokaisen kerroksen jälkeen sovitin mattoa lattialle, ettei vaan olisi joutunut enää purkamaan ja samalla päätin seuraavan kerroksen lisäyksistä.

Nyt kun matto on valmis ja paikallaan lattialla, tuntuu vähän siltä, että tämä malli saa hetkeksi jäädä ja kokeillaan välillä jotain muuta. Yksi mukava projekti onkin tiedossa ja muutama pieni matto suunnitelmissa.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!




Iso juhannusruusu

Kude: Palanurkan luonnonvalkoinen trikoo, n. 5,2 kg
Koukku: 8 mm metallikoukku
Koko: halkaisija 145 cm
Ohje: Kauhavan kangasaitta / omasta päästä

Kuvauspaikka: Kesämökillä Tohmajärven Niiralassa

5 kommenttia:

  1. Mahtava matto! Miulta varmaan irtois peukalo jos noin isoa rupeisin vääntämään :D

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kaikille! Olihan tuossa vääntämistä, mutta onpa muuten mukavaa saada jotain pitkään kesken ollutta valmiiksi :)

    VastaaPoista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)