maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ihan simppelit seeprat


Melkein yhtä hyvin nämä seeprat maastoutuvat suomalaiseen soraan kuin savannille. Tämä seepralanka oli köllötellyt lankalaatikossa jo tovin odottamassa viidakkohenkistä inspiraatiota ja nythän se hetki viimein koitti!




En ajatellutkaan näihin mitään monimutkaisempaa mallia, kun langan väritys on mitä on, aivan perusmallilla mentiin tällä kertaa. Joustimen neuloin kierretynä 1 o, 1 n. Näissä sukissa on muuten elämäni ensimmäiset valmiiksi asti saadut tiimalasikantapäät! Joitakin vuosia sitten sain aikaan mojovat reikärivistöt, enkä sen koommin ole ajatellutkaan tiimalaseja. Tähän lankaan ajattelin tuon kantapään kuitenkin sopivan yksinkertaisen ulkonäkönsä puolesta, joten Ullanetti auki ja kuvallisten ohjeiden mukaan syntyikin ihan kelpo kantapäät. Pienet reiät vielä jäi tuohon alkukohtaan, joten harjoitukset jatkuvat!

Kun pääsin ohjeiden tarkastelun makuun, tein sädekavennuksetkin ihan oikeaoppisesti tällä kertaa. Olisi vaan saanut hieman aikaisemmin aloittaa ne, sillä aika reilun kokoiset näistä sukista tuli (purkaahan ei tietenkään voi!), mutta onpahan kasvunvaraa :)


Simppelit seeprasukat

Langat: Schachenmayr Regia 4-fädig Zoofari Color (05868) ja Novita Nalle syklaami (559) , yhteensä 70 g
Puikot: 2,5 mm Knit Pro koivusukkapuikot
Koko: reilu 40
Ohje: Omasta päästä, varressa 64 silmukkaa



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi uskaltauduin shortsit jalassa ulos :) Ehkä näille säärille pitäisi jo nyt alkaa ottamaan rusketusta, jotta sitten loppukesästä olisi jotain väriä havaittavissa!

      Poista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)