maanantai 8. elokuuta 2016

Pöllö-kaverimme


Tällainen pöllöpehmo/-tyyny alkoi muotoutua kun kaivoin esille kauan kaapissa pyörineet jämäkerät. Langat ovat paksua puuvillasekoitetta ja värit melko räikeitä, joten teki mieli tehdä jotain lapsellista. Olin jo pitemmän aikaa halunnut kokeilla krokotiilivirkkusta, englanniksi crocodile stitch. Googlen kuvahaun avulla kokeilin tehdä ja ihan siistiä jälkeä sain aikaan, vaikka en jaksanut mitään ohjeita nyt seuraillakaan aivan kirjaimellisesti. Jätin yläreunan avoimeksi ja tekaisin vanhasta t-paidasta vuorin noiden "höyhenten" kohdalle, sillä muuten täytevanu olisi pursuillut raoista. 


Silmät koitin tehdä ensin kokonaan virkkaamalla, mutta lopulta päädyin vanhoihin nappeihin, niin tuli siistimmän näköiset pupillit. Lopuksi ompelin silmät ja nokan paikalleen, täytin vanulla ja suljin yläreunan virkkaamalla. Tästä tuli lasten kesken hieman riitaa, kumpi saa pitää tätä huoneessaan, joten täytynee sopia vuoroviikot!

2 kommenttia:

  1. Söpö ja värikäs pöllö :)
    Ei muuta kuin toinen tekoon, niin tulee kummallekin oma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi :) joutunee ostamaan lisää lankaa, kun aika hyvin sain kulutettua paksut puuvillasekoitteet tähän kamuun, Kiva oli kyllä virkkailla!

      Poista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)