sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Virkattu matto

Sain inspiraation alkaa virkata mattoa, kun käväisin Virkkuukoukussa -nettisivuilla. Kävin Taito-shopissa katselemassa kuteita ja olisin ottanut ontelokudetta, joka on ohuempaa ja pehmeämpää kuin trikookude, mutta värit olivat hieman vähissä, vasta parin viikon päästä olisi ollut tulossa lisää valikoimia. Päädyin sitten ostamaan parin kilon vyyhdin luonnonvalkoista trikoota. Sain mukaan myös ohjeen Juhannusruusu-mattoon. Kude ei ihan riittänyt koko mattoon, joten jouduin jättämään reunasta pari kerrosta pois, mutta eipä tuo haitannut. Ohjeessa reuna olikin vähän epämääräisen näköinen, joten tykkään omasta versiostani jopa enemmän. Halkaisijaa matolle tuli 97 cm ja 8 mm koukku löytyi kotoa (olisi saanut olla 10 mm koukku, kun kude oli niin paksua juntturaa).



Juhannusruusu-matto

Kude: Kauhavan Kangasaitan trikookude, luonnonvalkoinen n. 2 kg
Koukku: 8 mm
Ohje: Moda 3/2009 (löytyy myös Kauhavan Kangasaitan hinnastosta 2010-2011)

torstai 2. syyskuuta 2010

Miehen Puro-kaulaliina

Nopeat tekeleet jatkuvat.. tämän kaulaliinan tein uusimman Novita-lehden ohjeella miehelle. Lankaa meni vain kolme kerää, vaikka ohjeessa oli menekkinä neljä kerää. Noh, eiköhän tuosta yhdestä kerästä saa väännettyä vaikka vähän kukkasia. Mukavan aivotonta neulomista tuollainen nurjien ja oikeinden kerrosten tekeminen, pystyi samalla hyvin katsomaan TV:tä. Kaulaliina näytti aika kamalalta puikoilla sykkyrässä ollessaan, mutta valmiina ihan kiva siitä kuitenkin tuli. Puro-lanka on ihanan pehmeää neulottavaa ja lopputuloskesta tuli sopivan rouhean näköinen.

Miehen Puro-kaulaliina

Lanka: Novita Puro, kaarna 150 g

Puikot: 6 mm 80 cm pyörö

Ohje: Novita syksy 2010

Violetti pampulamössykkä

Innostuin mummolassa lomaillessa vähän huventamaan sieltä lankavarastoja. Ekana käteen osui vanhaa, violettia seiskaveikkaa, jota löytyi pari aloitettua ja puoliksi purettua kerää. Ravelrystä ohjeita selaillessani silmiin osui kivan myssykän ohje, joka oli kaiken lisäksi virkattu sellaisella tekniikalla, etten ollut koskaan kokeillutkaan. Oli kyllä tosi kiva malli tehdä, vaikkakin lanka olisi saanut olla hieman paremmin laskeutuvaa ja kevyempää. Tuli aika junttura tuosta myssystä, mutta varmasti tulee pidettyä silti. Mukava syysmyssy. Tein myssystä noin viisi senttiä lyhemmän kuin ohjeessa, sillä en halunnut niin roikkuvaa tapausta.





Violetti myssy

Lanka: Novita 7-veljestä

Koukku: 4 mm

Ohje: Urban Jungle