keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vuf!

Meille muutti mäyräkoira! Tosin tyynyn muodossa nyt vain.


Vanhoja käsityölehtiä selaillessa sattui silmään tällaisen mäyräkoiran kaavat ja eikun penkomaan sopivia kankaita. Löytyi tummaa pilkullista kangasta ja korvien alle vähän kirkkaan punaista. Ei taida olla ihan rotumääritelmän mukainen väritys, mutta olisi voinut olla räikeämpikin. Esimerkiksi joku oikein retro kangaskin piristäisi sohvaa kummasti. Täytin koirulin kevyesti, jotta se on mukavan pehmoinen pään alla. Ehkäpä tämä haukku saa kaverin vielä tässä jossain vaiheessa.



Mäyräkoiratyyny

Kankaat: Eurokangas
Koko: pituus 90 cm korkeus 35 cm
Ohje: Suuri Käsityö 3/2005

perjantai 3. elokuuta 2012

Jellonahuivi

Edellisessä postauksessa yhdessä kuvassa näkyi tämän projektin aloittelua. Oli muuten todella mukavaa ja joutuisaa virkata tätä. Mallivirkkaus on helposti muistiin jäävä, mutta tarpeeksi mielenkiintoinen, jotta pysyy mielenkiinto yllä. Reunan sovelsin osittain ohjeen mukaan, mutta viimeistelyyn tein vain yksinkertaisia nirkkoja harvaan. Ihan mukavalta näyttää noin mielestäni :)

Väristä tykkään paljon ja varmasti käytettyä, jos ei vaan kutita älyttömästi kaulaa. En ole paljoa Rose Mohairista tehtyjä huiveja käyttänytkään. Tällä mallilla voisi virkata vähän ohuemmastakin langasta huivin ja reunuksen voisi tehdä erilaisen ja vaikkapa eri värisen kuin itse huivi. Dropsin sivuilla törmäsin melkein samanlaiseen malliin, joka oli kahdella värillä tehty ja kivalta näytti.
























Jellonahuivi


Lanka: Novita Rose Mohair, leijonankeltainen (218), 120 g
Koukku: 4 mm
Koko: leveys 175 cm korkeus 62 cm
Ohje: Lion Brand, South Bay Shawlette