keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Marimekko-käsityöpussi

Pitkästä aikaa jotain ommeltuakin tänne. Jotenkin tulee vaan blogattua noita neulomuksia ja virkkuuksia, pitäisi vähän ryhdistäytyä muidenkin tekniikoiden suhteen.

Idean tähän pussukkaan sain jostain blogista jo aikoja sitten ja se on jäänyt muhimaan mieleen. Kangas tarttui mukaan viime keväänä Marimekon Herttoniemen tehtaanmyymälästä ja nyt se alkoi kovasti puhutella. Mustavalkoisen markiisikankaan piristykseksi otin kirkkaan punaisen vetoketjun ja vuorin. Vähän jäi vielä parantamisen varaa tähän malliin, esimerkiksi tikkaukset päätyjen saumoihin pitäisi laittaa tukevoittamaan. Muuten ihan näpsäkkä pussukka yhden kerän ja lyhyiden puikkojen projekteille. Tykkään tuosta reilusta hihnasta, voi kantaa käsivarressa tai laittaa johonkin roikkumaan.

Itselle muistiin: kankaista leikkasin molemmista 32 x 42 cm palat ( 1 cm saumavarat joka puolella). 30 cm pitkä vetoketju.






Marimekko-käsityöpussi
Miehustakangas: Marimekko, Maija Isola 1962 "Praliini"
Vuorikangas: Eurokangas, Perla-puuvilla
Vetoketju: 30 cm Opti, 60 mm hammastus
Koko: 20 x 10 x 10 cm (+ hihna)
Ohje: Oma (ohjeita löytyy esim. Googlesta hakusanoilla "boxy pouch tutorial")

10 kommenttia:

  1. Tosi kaunis! Punainen piristää kivasti mustavalkoista.

    VastaaPoista
  2. Ihana pussukka! Voi kun mäkin osaisin ommella... :)

    VastaaPoista
  3. Katjuksa ja jadekettu, kiitoksia :)

    Tämä oli kyllä niin helppo ja nopea, että varmasti onnistuu vähemmän ommelleeltakin!

    VastaaPoista
  4. Hauskat värit ja kiva kuosi! Saisipa itsekin aikaiseksi tehdä jotain vastaavaa, tulisi tosi tarpeeseen neuleita kuljettaessa.

    VastaaPoista
  5. Olit käynyt kommentoimassa blogiini, kiitos!Ohhoh mitä ompeluksia, kadehtien katson :)

    Noora Puodista

    VastaaPoista
  6. Vyyhti ja Noora, kiitoksia kommenteistanne!

    Ompeluunkin jää vähän koukkuun.. mutta mistä löytyisi vielä aikaa kaikkeen ;)

    VastaaPoista
  7. Kivan pussukan olet tehnyt ja tuo kangas on kyllä niin ihanaa...

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sulotar! Tuosta kankaasta tulee minulle jotenkin mummola mieleen :)

    VastaaPoista
  9. Vau, näppärän näköinen pussukka! Kaunis kontrasti mustavalkoisen ja punaisen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! On ollut kyllä mielenen pussukka, sopivasti mahtuu sukan- tai lapasentekele kerän kanssa tuohon :)

      Poista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)