sunnuntai 21. elokuuta 2011

Jotain keskeneräistä

Seitsemän KyJy-työtä on täysin valmiina, muutama viimeistelyä vaille. Kolme työtä pitäisi blogata ja raportoida, kunhan ehtisi kuvailemaan :)

Yksi neulonnassakin tarpeellinen kapistus minulta on aina puuttunut, nimittäin kunnollinen, digitaalinen keittiövaaka, jolla voisi mittailla lankoja ja valmiita neuleita. Jos ensi viikolla saisi sellaisen ostettua, voisi tarkentaa langanmenekitkin töihin vihdoin :)

Mieleisimpiä keskeneräisiä töitä tällä hetkellä tuntuu olevan hieman kunnianhimoinen 9x12 palan kokoinen tilkkupeitto. Tällä hetkellä on tasan puolet tilkuista virkattu ja yhdistelty, eli aikaa tulee menemään vielä reippaasti. Olen TV-sarjoja katsellessa noita paloja lähinnä tehnyt, pari-kolme kappaletta illassa. En löytänyt tuon tilkun mallia suomeksi mistään, joten taidan tehdä tuohon ohjeenkin, kunhan peitto tästä valmistuu.

Dropsin uusimman malliston kuvien ilmestyttyä aloin odotella ohjetta tähän ympyräjakkuun. Näytti niin kivalta, että pakkohan se oli saada heti alulle englanninkielisen ohjeen turvin. Lankana omasta laatikosta löytynyt tummanruskea seiskaveikka, joten vähän piti tarkistella tiheyttä ja kokoa. Kaikista hauskin, eli tuo ympyräosuus on nyt tehtynä, vielä pitäisi pakertaa loput osat kasaan.




3 kommenttia:

  1. Kaunis tilkkutäkki tulossa. Ihanat värit siinä. Keittiövaaka vihjeenä voisin sanoa, että kannattaa katsoa millainen paristo vaakaan menee. Ensimmäinen vaakani oli sellainen, johon meni vain jokin erikois nappiparisto ja eihän niitä mistään helpolla löytynyt.

    Oli pakko ostaa uusi ja tähän menee samanlainen paristo kuin palovaroittimiin, joita löytyy joka marketista. Vaaka löytyi Tarjoustalosta =)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia hyvästä vinkistä Pirjo! En olisi itse varmasti älynnytkään katsoa tuota paristoasiaa :)

    Mukavaa kun vierailit, tervetuloa uudestaankin!

    VastaaPoista
  3. Ihana, jos kirjoitat tuohon ohjeen. Peitto on upea!
    Sari

    VastaaPoista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)