keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Siivouspäivä blogissa

Vihdoinkin sain kuvat takaisin paikalleen ensimmäisiin postauksiin vuodelta 2007. Olipa aika hurjaa kelailla vanhaa blogia takaisin niihin päiviin. Alkuunhan kirjoittelin myös perhe-elämästäni, mutta jossain vaiheessa tein päätöksen keskittyä vain käsitöihin tämän blogin tiimoilta ja poistin kaikki pelkästään perheeseen liittyvät höpinät. Vielä on siirrettävä mooooonta kuvaa vanhasta blogista uuteen, mutta se on lukijalle näkymätöntä hommaa, varmistan vaan sen, ettei kuvat katoa, jos ja kun suljen vanhan blogini.

Käytin blogia aluksi oikeastaan vain muistikirjana itselleni, mitä sitä olikaan tullut tehtyä ja miten. Paljon on jäänyt tekeleitä kuvailematta, kun ovat päätyneet uusille omistajilleen ennen kuin hajamielinen kuvailija on muistanut koko juttua :) Parista isommasta työstä voisi vielä näin jälkikäteen käydä nappaamassa kuvan, kunhan muistaa..

Kesäkuussa 2011 muutin blogin kanssa WordPressistä Bloggeriin ja aloin vähän aktiivisemman blogaamisen :) Edelleen koitan pitää tämän vain kädentaitoihin liittyvänä, mutta ehkäpä joskus käy liian suureksi kiusaus esitellä myös jotain muuta piristyksenä :)

Postauksia on kertynyt tämä mukaan lukien 116 ja olen saanut kesäkuun jälkeen monia ihania lukijoita ja käyntejäkin on kertynyt n. 4000 (eikä se edes laske omia käyntejä, hehe). Ja ennenkaikkea olen löytänyt aivan ihania blogeja, joita itsekin seurata!

Olen suunnitellut arvontaa tänne, mutta ensin on tehtävä arvontavoitto valmiiksi ;) Oikein mukavaa ja leppoisaa syyspäivää kaikille!

Luonto yrittää nähdä roskaamisessa jotain hauskaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)