lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyssukat


Osallistuin 12.-25. syyskuuta Taimitarhan Syyssukkien neulontaan Facebookin välityksellä. Niina Laitinen julkaisi siellä joka aamu pienen pätkän ohjetta ja lopputuloksena syntyivät tällaiset ihanat kirjoneulepolvisukat. Oli mukava seurata muita samaan aikaan neulovien projektien edistymistä ja heidän värivalintojaan. Itse tein tällä kertaa ihan ohjeen mukaisilla langoilla, tuli kivan lämpimän sävyt.


Varsinaista kirjoneuletta olin neulonut viimeksi viime vuonna Joulukalenterisukissa, joka oli myös Niina Laitisen järjestämä knit along (kal) eli yhteisneulonta. Hieman oli taas kirjoneuletaidot hakusessa aluksi, mutta kyllä sen vääntäminen alkoi vähitellen taas sujua. Pitäisi joskus opetella langanohjaimen käyttöä, josko pääsisi eroon lankojen sotkeutumisesta ja kiertymisestä vielä.


Neuloin kahta sukkaa yhtä aikaa, joten sukat valmistuivat samaan aikaan. Minulla oli käytössä kahdet Knit Pro Karboz -sukkapuikot, toiset 20 cm pitkät ja toiset 15 cm pituiset. Olin jo useammat sukat neulonut lyhyemmillä, joten 20 cm puikoilla neulominen tuntui tosi kömpelöltä aluksi, kuin olisi heinäseipäillä neulonut! Hyvin riitti 15 cm puikoissa pituus näiden neulomiseen leveimmässäkin kohdassa, vaikka tein paksumman pohkeen ohjeella nämä sukat. 15 cm Karbonzit ovat ehdottomasti minun lempparisukkapuikkoni nykyään!


Syyssukkaprojektissa ohjevihjeet olivat hieman pitempiä, kuin joulukalenterisukissa, eli näiden neulominen vei päivittäin hieman enemmän aikaa. Varsinkin pöllö-osuus tuntui työläältä seurattavalta, mutta melkein aikataulussa sekin valmistui lopulta.



Taimitarhan Syyssukat

Langat: Novita 7 veljestä hunaja (289) ja luonnonvalkoinen (101), yhteensä 214 g
Puikot: 3,5 mm KnitPro Karbonz  -hiilikuitusukkapuikot (20 ja 15 cm pituiset)
Koko: 40
Ohje: Niina Laitinen, Taimitarhan Syyssukat (Ravelry)


6 kommenttia:

  1. Oi kun ihanat syyssukat tuli sulla :)
    Olihan kiva tehdä aina pätkä kerrallaan, alussa varsinkin pystyin tekemään samaan tahtiin, mutta lopussa en joka päivä ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Tämä tempaus vaati kyllä aikaa, minulla ainakin on tuo kirjoneuleen tekeminen vielä niin hidasta. Mukavaa, että tällaisia jaksetaan järjestää, tulee haastettua itseään astumaan mukavuusalueelta pois välillä :)

      Poista
  2. Upeat sukat! Tuon kirjoneuleen tekeminen sukassa vaatii itselläni vielä hieman harjoittelua, etteivät langat ala kiristämään... :) Blogissani on muuten sinulle tunnustus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kirjoneule on tosiaan oma taiteenlajinsa, arvostus sen taitajia kohtaan on kasvanut suuresti omien kokeilujen myötä :) Kiva kun kävit, pitääpä käydä vastavierailulla!

      Poista
  3. Kävin tutustumassa blogiisi. Sinulla on kiva blogi ja aivan ihania ja taitavasti toteutettuja neuleita ja virkkuujuttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä ja mukava kuulla, että pidit näkemästään :)

      Poista

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)